keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Seuraava homepakolainen ovesta ulos

Muistan joskus kauan aikaa sitten, kun työkaverini niiskutti ja sanoi, että toimiston ilma käy hänelle henkeen ja nokka vuotaa joka viikko. Tuolloin ei oireiltu julkisesti. Valittajaa katsottiin kieroon ja pidettiin luulosairaana. Näin ajateltiin vielä jokunen aikaa sitten, kunnes oireilevien määrä lisääntyi räjähdysmäisesti ja sisäilmaongelmia putkahteli esiin joka kaupungissa. Yhtäkkiä puhuttiinkin ihmisten sijasta kokonaisista hometaloista. Syntyi viisi puoluetta: 

Altistuneet oireilivat yleensä samankaltaisesti. Kokeilujen ja erehdysten kautta ajautuivat pikkuhiljaa huonompaan kuntoon. He oppivat ilmastoinnin, kalusteiden, vaatteiden ja tuoksujen vaikutuksesta kehoonsa hyvinkin yksityiskohtaisesti. Ammensivat tietoa ongelmien syntytekijöistä ja korjaustoimien periaatteista, sekä vastuista.
Toisessa päässä, myöskin uuden ongelman edessä oli työnantaja. Toisessa kädessään rahavarat ja toisessa teknisen henkilöstön sanat. Osa työnantajista toimien vaistonvaraisesti, osa pykäliin takertuen. Kuitenkin usein ajautuen aina vaan kauemmas ongelmasta kärsivien ihmisten maailmasta, tietämättömänä heidän ahdingostaan.
Tutkijat toimivat vaihtelevin intressein ja taitavin vaikeiden termein esitelmöiden. Usein kuitenkin altistuneiden tarinoita kuunnellen kuin ensimmäistä kertaa.
Muut ihmiset porskuttivat entiseen malliin. Osa puski päivän läpi lääkkeiden voimalla ja loput enemmän tai vähemmän oireetta. Kaikki samaa ilmaa keuhkoihinsa vetäen, mutta siitä välittämättä tai työpaikkansa menetystä peläten.
Terveydenhuolto hitaanvarovasti edeten, oireiden syitä pois haarukoiden. Toisessa kädessään rahavarat ja toisessa potilaan vaatimukset.

Tavallaan on kyse yksinkertaisista asioista. Näin homeaiheeseen perehtyneenä maallikkona näkisin asian näin: Huoneen tuloilma saa tulla vain tarkoituksenmukaisista kanavista, jotta rakenteiden epäpuhdas ilma ei sekoitu ilmanvaihtoon. Pienempi virtauskaan ei haittaa, kunhan sisäilman kosteusprosentti pysyy normaaleissa rajoissa. Altistumisen jälkeen ei siedätyskokeilut auta, vaan elimistön pitää saada riittävän pitkään puhdasta ilmaa. Itiöt muuttuvat helposti immuuneiksi lääkkeille eli menetelmiä (antibiootteja) pitää mahdollisesti vaihtaa ja hoito olla aktiivista. Hyvässä lykyssä altistunut saattaa palautua vielä terveen kirjoihin. Ei elimistöä repimällä vaan levolla ja kaikkien osapuolten oikealla asenteella. Sekä rutkakaupalla hyvää tuuria. Aiheesta on kirjoitettu paljon tutkimuksia ja artikkeleita eli tietoa on saatavilla hyvin, alkaen vaikka tästä:



Naapurirakennuksesta kuului uutisia, että ’meillä on jotain ilmassa kun osalla työntekijöitä on ilmennyt silmä- ja kurkkuoireita’. Ei koskenut minua, mutta valtakunnallisessa mediassa mm. homekouluista uutisointi oli jo viikoittaista ja pohdin ensimmäisen kerran oireiden vaikutuksia. Ei mennyt montakaan viikkoa, kun ko. rakennuksen altistuneita siirtyi työskentelemään muualle. Ongelman syiden selvitystyö käynnistyi verkkaisesti ja vajavaisella tiedotuksella. Onneksi jossain vaiheessa viimeisetkin työntekijät häädettiin ja laitettiin pönkä ovelle. 

Pyyhin pikkuhiljaa kroonistuneena vuotavaa nenääni ja hörpin aamusaikkaa. Tunnen kuinka silmien ulkosyrjiä alkaa kirvelemään ja kurkkua ahdistamaan. Puoli tuntia myöhemmin oireet tuntuvat sietämättömiltä ja kerron asian kollegalleni. Hän tuntee samanlaisia oireita ja kohta keskusteluun liittyy pari muutakin oirehtivaa. En arvuuttele asiaa enää hetkeäkään ja lätkin lääkäriin. Pari viikkoa menikin sitten kotona palautuessa!

Sitten väistötilatyöskentelyä osa 1; testattu. Loppuviikko toipumista. Väistötila osa 2; testattu. Loppuviikko toipumista. Takki on nyt todellakin tyhjä ja mieli saanut ylivallan. Tavoitteet katosivat johonkin kankkulaan. Katselen kotona, en nyt pikku-ukkoja, mutta sumein silmin ja ajatuksin ulos, koska en jaksa liikkua. Vartin kävelylenkillä huippaa ja hengästyttää.

Palaan jossain vaiheessa töihin itseni taas kasaten ja uskon tilanteen olevan ohi, koska ´mitään ei ole löytynyt´. Väärin kuitenkin meni. Kaksi päivää yritän todistella itselleni, että kyllä tähän tottuu tai joku ihme tapahtuu. Eipä tapahtunutkaan ja pinkaisen ulos. Silmät vuotavat, kirvelevät ja tekee mieli hieroa niitä koko ajan. Sieraimen sisäpinnalle ilmestyi taas näppylä ja tiedän sen kirvelevän monta päivää. Kurkkukipu on vaihtunut koko keuhkoputkia polttavaksi kivuksi. Ääntä ei tule ja kihelmöivä kieli ei tunne suussa paljon mitään.

En muista milloin kaikki alkoi tai monetta päivää olen taas kotona sairaana. Viestittelen muutaman sielunkumppanin kanssa ja heillä on vielä kurjempi tilanne. Nopeasti kehittynyttä astmaa ja karmean näköisiä iho-oireita. Vetelen nyt toista antibioottikuuria ja jotain tuolla sisälläni tapahtuu, kun kurkusta tulee sen näköisiä ameebaklönttejä että huhhuh. Murhe on suuri, mutta vielä suurempi on pelko siitä, että perussairauteni IBD aktivoituu. Se ei tykkää kaikentuhoavista antibiooteista ja mielessäni kummittelee sairaalaosasto ja kortisonikierre. 

Saikun keskeyttää välttämätön käynti työpaikalla. Oireiden voimistuessa tasan heti on käynti siellä yhtä tuskaa. Ainut hyvä puoli on se, että näkee muiden altistuneiden olevan vielä hengissä. Tosin äänetön viestintämme osoittaa heillä olevan yhtä vaikeaa kuin minulla. Paluu kotiin tuntuu edelliskertaa kurjemmalta. Tässä vaiheessa ajatukset menee jo uniin ja nukkuminen ei meinaa onnistua. Tunnen homeoireideni hieman muuttuneen; tuoden uusia harmeja.



Kahden päivän aikana tapahtui ajatuksissani jotain ja tunnen olevani taitekohdassa. Ihminen luottaa ympäristönsä stabiiliuteen ja asioiden jatkuvuuteen entisessä uomassaan. Aivan kuin joku olisi ulko-ovella vastassa ja iskisi parantumattomia haavoja, mutta itse ei reagoisi tähän. Näin tässä sisäilma-asiassa minäkin alussa kielsin oireilun vaikutukset. Oma mieli on pahin vihollisesi - sanotaan. Oivalsin siis jotain ja toivottavasti riittävän ajoissa. Verenmakuiset yskäkohtaukset, kokonaisvaltainen ja pitkittynyt päänsärky. Lähimuistin pätkiminen ja tajunnan sumenemiskohtaukset. Jo maalaisjärki sanoo näiden olevan vakavia asioita ja kun tarkempaa diagnoosia ei näytä irtoavan mistään, niin on pakko luottaa itseensä. Yrittää keskustella oman mielensä kanssa ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Muiden ihmisten kanssa keskustelu on yleensä turhaa, koska he eivät voi tietää ongelman suuruutta, arjen muutosta ja välttelevät koko aihetta. No, nykymaailmassa toisen kuunteleminen ja empatia ovat muutenkin harvinaistumassa ja tällaisissa yhteyksissä se vaan valitettavasti korostuu. Altistuneiden kesken on onneksi kuitenkin ymmärrystä. Tässä murheessa on silti faktansa ja on mahdollista etten voi enää koskaan palata työpisteelleni. On vastenmielistä joutua edes pohtimaan ajatusta, että vaakakupeissa ovat terveys ja paluu töihin. Päätös on silti tehtävä ja valintani on terveys …ja samassa muuttui intohimoni työtehtäviä kohtaan. 

Nuuhkaisen kuudessakympissä pestyä puseroani. Hetken päästä kielessä kirveltää ja kurkkua kihelmöi. Silmät valuvat muustakin kuin kirvelystä. Ei ehkä viimeinen niitti, mutta lysähdyn ja mietin, kuinka voin tästä lähtien pujotella myrkyllisten aineiden ja `saastuneiden` ihmisten ohi. Lajittelen vaatteita ja pohdin, että leviääkö homeitiöt myös muihinkin vaatteisiini. Kovia juttuja mietittäväksi, kun apua ei saa mistään. Joka päivä. Näin ei saisi käydä kenellekään, mutta suunta maassamme on valitettavasti toinen.



Palasin kotiin elämäni kunnossa satojen kilometrien upealta vaellukselta. Sitten muutamassa kuukaudessa sattui asioita, jotka muuttivat minua sekä fyysisesti, että henkisesti liian paljon. En ole katkera, mutta näin vain kävi ja vitutus on pohjattoman suuri. Lääkäri määräisi antibiootin lisäksi mentaalipillereitäkin, mutta yritän vääntäytyä tästä vielä omin avuin jollekin tasolle. Elimistöni ei ehkä koskaan palaudu täysin, mutta toivottavasti edes jotain sinnepäin.





maanantai 26. kesäkuuta 2017

Sinkkuuden ihanuus



Ukkomiehen salainen unelma päästä vielä kerran laukkaamaan vapaana näkyy aika-ajoin kavereidenkin silmistä. Toteuttamaan unelmiaan, maistelemaan uusia makuja, pakenemaan vastuuta tai kuka mitäkin. Osa miehen geeniperimää, jota ei voi korjata. Yksiavioisena on kuitenkin hyvä pysyä jos halajaa pitää moraalinsa kasassa.

Minulla kävi joskus tuuri. Sitäkin. Tässä yhteydessä tarkoitan kuitenkin, että pääsin heti täysikäiseksi tultuani ravintolamaailmaan töihin. Tupakansavuisiin pubeihin, riettaisiin tanssipaikkoihin, topless karaokeen ja psykedeelisiin yökerhoihin. Keski-ikäisiä humalaisia naisia, jotka osasivat huutaa tiskin takaa nuorelle tarjoilija-DJ:lle ohjeita laaja-alaisesti. Silmiä avartava kokemus. Passiivinen tupakansavun imppauskin jätti jälkensä ja oireista kärsin ehkä vieläkin. Meiningistä jäi kuitenkin huomattavasti enemmän positiivisia kokemuksia kuin traumoja. Tapasin paljon hienoja bändejä ja ajan viihdealan taitajia kuten Raptori, Peer Gynt tai Eliot Ness. Lukemattomia uusia tuttavuuksia, niin tiskin takaa kuin tanssilattiallakin. Sinkkumiehellä olisi ollut vientiä. Näin kuitenkin liian monesti sen mihin häntäheikkien elo voisi johtaa. Myös sen, että monen elämässä tulee lentovaihe (lue: kasvupyrähdys ja sen jälkeen toivottavasti oivallus jostain), joka kannattaa ajoittaa tarpeeksi nuorena. Ei mielellään enää silloin kun on pieniä lapsia. Nuo vuodet olivat todella opettavaisia! Mitä taas tulee omiin parisuhteisiin, niin hurmos ja piina kasvattivat hitaasti, mutta varmasti. Asiat piti jossain vaiheessa oivaltaa ja tarttuakin niihin, vaikka ei aina olisi napannutkaan.

Kroonisen sairauden (IBD) loputon tuska on vaatinut minulta paljon (Onneksi on myöhemmin vähän helpottanut), mutta toisaalta lisännyt itsetuntoa. Ruokkinut arvostusta ja perspektiiviä pieniin asioihin, sekä ajatusmaailman muuttamista tunteenpaloista rauhallisuuteen. Vissiin :)

Nyt sinkkuna on taas aikaa ...vaan kummasti tuo kalenteri näyttää täyttyvän. Joutenolokin on välillä mukavaa, vaikkakin pää toimii taustalla sen verran korkeapaineella, että aina on jotain suunnitteilla. Tähän hetkeen kun saisi 10 vuoden janan ylimääräistä aikaa, niin tekisin muutaman projektin valmiiksi. Nyt pitää pitää ne vielä hyllyllä. Meikäläisen tuntien harrasteita siis riittää + pientä kämppäremppaa. Tätä luojalta saatua 'puuhastelun kiroutta' en kuitenkaan vaihtaisi nykyisin lisääntyneeseen itsekkyyteen ja laiskuuteen. En tiedä onko tuo itseriittoisuus itse aiheutettua vai suomalaista ujoutta. Vieraannuttavaa kuitennii.

Arki. On hyvin erilaista kuin alle kolmekymppisenä. Makaronit keitellään ja pyykit pestään kuten ennenkin, mutta silloin löytyi kavereita illanviettoon, leffaan, retkeilemään tai ihan mitä vaan. Mutta ei enää!? Nyt on lopuillakin perheet (Hienoa sinänsä!), kalenterit täynnä, rahat tiukassa tai ressi muuten vaan. Satunnaiset kyläreissut ovat lähes ainut tapaamismuoto. Surullista.

Vorteksissa eläminen tappaa kuten istuminenkin. Ihmisten, hyvin paljon itseaiheuttama, hektinen eläminen on syössyt monet kierteeseen, josta ei osata irroittautua. Some orjuuttaa vielä päälle ja siellä on hyvä voivotella, kun pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei ehdi. Entäs jos huomenna olisitkin pyörätuolissa tai sokea tai puhekyvytön. Niinpä. Minun ei tarvitse keulia somessa, kuinka saan kokea upeita elämyksiä festareilla, kanootissa tai viidakossa, vaan kirjoitan mielelläni jutut juttuina. Ne ketkä osaavat nähdä perisuomalaista itseironiaa korkeammalle, saattavat huomata viestin olevankin ehkä kutsu tulla mukaani kokemaan hetkiä yhdessä. Ainii, tuohon otsikkoon pitäisi vissiin vastatakin. No, onhan tässä sinkkuudessa hyvätkin puolensa. Muuten kuitenkin aika persiistä.

Eläkäämme siis tänäänkin riemulla ja luonnon voimaannuttavuudesta nauttien!

torstai 26. toukokuuta 2016

Konserttifiiliksiä

Olen käynyt monenlaisissa konserteissa ja pyrin nauttimaan niistä niiden omalla tavalla. Akustoiduissa saleissa toimii tietyt asiat ja festareilla korostuu muut tekijät. Varsinaiset esiintyjät ovat kuitenkin se juttu mitä odotan eniten. Monet onnistuvat lavalla hyvin ja toiset taas kuulostavat levyllä paremmalta. Yksi asia on kuitenkin aina arvoitus ja se on soundi. Huonon akustiikan, miksauksen tms. takia olen silloin tällöin pettynyt kokemukseen.

Esimerkkinä otetaan yksi ilta jossa pääesiintyjät olivat hyvin samankaltaisia. Rautaisia pitkänlinjan ammattilaisia viimosen päälle, jotka molemmat olen nähnyt kaksi kertaa livenä aiemminkin. Ensimmäisenä esiintyi Neljä Ruusua. Keikka oli loistava ja soundi todella kohdallaan! 


Äänenpaine riittävä, mutta ei missään nimessä tappavan kova. Olin koko illan keskialueella eli optimaalisessa paikassa. Telttakaan ei tuntunut huonontavan ääntä. Minun korviini miksaus oli siis onnistunut erinomaisesti.

Toinen bändi oli Eppu Normaali. Heti alussa tuli selväksi että lataus oli suuri järjestäjien puolelta.


Tämä näkyi tai oikeastaan kuului valitettavasti aivan liian voimakkaana äänenä. Bailaamisen välillä yritin selvittää itselleni mistä tämä tajuttoman suuri ero bändien soundeissa johtuu. Yläbasso puuroutui ja aladiskantti kiersi pahasti. Tämä ongelma jatkui koko keikan. Vaikutus tosin vaimeni jossain vaiheessa hieman, johtuen korvien 'mukautumisesta'. Bändi veti hyvin, mutta ääni ei vaan välittynyt kuulijalle niin kuin se pitäisi.

On aivan käsittämätöntä että törmään huipputasoisissa kekkereissä edelleen tällaisiin ongelmiin?? Luulisi tietotekniikankin pystyvän osaltaan eliminoimaan äänien epäpuhtauksia. No, ihminenhän näissä on kaiken takana ja edessä eli se sitten siitä analyysista. Pitäneekin siis ensi kerralla ottaa pari olutta enemmän.





lauantai 24. toukokuuta 2014

Paljasjalkajuoksentelua

Hiihtäminen jäi viime talvena täysin väliin huonojen kelien takia. Kevätkin tuntui pitkältä, kun melontakauteen oli vielä monta kuukautta. Satuin lukaisemaan artikkelin paljasjalkajuoksusta ja teksti teki minuun suuren vaikutuksen. Sieltä nousi esiin monta mielenkiintoista, mutta triviaalia asiaa. Esim. se, että ihminen on juossut yli 1000 vuotta paljain jaloin ilman ongelmia. Se on ollut rakenteellemme luonnollista ja tietääkseni Afrikasta tulee edelleen maailman kovimmat pitkänmatkanjuoksijat. Metsästysjahtien vaihtuessa toimistotyöhön on ikiaikainen päkiäaskellus muuttunut kanta-askellukseksi. Juoksukenkien pohjat ovat paksuuntuneet ja kantaosaan lisätty vaimennusta niveltärähdysten vähentämiseksi. Onko tämä muutos sitten hyvä vai huono asia? Se on jokaisen itse kokeiltava.

Ei aivan paljain jaloin, mutta ns. nollakulman hyvin ohutpohjaisilla Merreleillä olen nyt juossut keväästä lähtien yli 250 km. http://uncrate.com/p/2011/04/merrell-barefoot-xl.jpg

Pääosin asfaltilla. Lähtökunto oli lähes nolla. Polveni ja kantapääni rasittuvat helposti asfaltilla hölkätessä, joten kynnys juoksemiseen oli nyt erittäin suuri. Vaikka ensimmäinen lenkki oli kovaa puuskuttamista, niin olin erittäin yllättynyt jalkojen tuntemuksiin! Koko jalkaterä aktivoitui ja tämä tuntui jaloissa sekä luonnolliselta, että miellyttävältä. Pohkeet jäykistyvät aluksi, mutta muuten kulku on kanta-askellusta pehmeämpää ja joustavampaa. Joka kerta, siis joka kerta on juoksu tuntunut hyvältä. Aika näyttää mitä kroppa tykkää, mutta tällä hetkellä tuntuu että ei ole paluuta entiseen.
Tykkään :-)

Lisäys: Juoksukausi lähenee loppuaan ja kohta vaihdetaan suksiin, toivottavasti. Fiilis on edelleen miellyttävä ja jalkojen tuntuma hyvä. Pohkeiden jäykkyys häviää melko nopeasti ja voin keskittyä tekniikkaan. Asfaltti tuntuu edelleen sopivalta ja kova hiekkapohja toimii myös. Juoksin tässä kerran myös vaimennetuilla lenkkareilla, kantapääaskelluksella. Olin todella yllättynyt miten suuri ero näissä tyyleissä on! Kantapääaskellus kävi heti paljon terävämmin kantapäähän ja polviin. No, nyt ainakin tiedän mikä on oma valintani ja sitä tietä tulen jatkamaan.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tietotekniikan valintoja

En muista kuinka monta Nokian puhelinta olen omistanut, mutta ensimmäiseni oli heti Nokia Citymanin jälkeisiä malleja. Parhaat kokemukset jäivät kuitenkin 10 vuotta myöhemmin julkaistusta mallista Nokia N95. Näin jälkeenpäin asiaa miettien, tajuan että Qwerty-näppistöä lukuunottamatta N95 olisi edelleen kovimpia luureja. Tietääkseni ko. luuria myytiinkin erittäin paljon. Jossain vaiheessa vaihtui luurin merkki ja ostin iPhonen. Se on toistaiseksi ollut hyvä, nopea ja luotettava kaveri. 2.vaihtari oli hintansa takia Samsung, mutta hylkäsin sen (Androidin) Windowsiin verrattavien asennus-, käyttö-, tietoturvahässäköiden takia.

Myös tietokonemaailmassa siirryin Applen leiriin, vaikka olin kokenut pitkän ja mielenkiintoisen elämän CP/M:n, MS-DOS:n ja viimeisenä Windows XP:n parissa. Hyppy Microsoftin ajatusmaailmasta Appleen tuntui alussa oudolta, mutta kuukauden MacPro:n käytön jälkeen olin tyytyväinen valintaan. Töissä Windowsia jatkuvasti käyttäneenä näen näiden kahden ekosysteemin erot, hyvät ja huonot puolet. Vaikka monissa teknisissä vempaimissa näkyy insinöörien subjektiivinen ajatusmaailma niin ero Applen laitteiden eduksi on ollut huikeaa. En löydä yhtään syytä miksi palaisin takaisin Windowsin leiriin. Keskustelu näiden kahden jätin valinnan välillä on värikästä, mutta yleensä tyhjää, koska pääosalla vastakeskustelijoista on kokemusta ainoastaan Windowsista. Monet vaikuttavat olevan periaatteessa kiinnostuneita Applen leluista, mutta lopuksi vedetään 'Ku se on niin kallis' -kortti niin eipä siihen ole sitten minullakaan muuta sanottavaa.

Laitemerkeistä ja tekniikoista riippumatta, on käsittämätöntä miksi vieläkin valtaosa elektronisista laitteista sisältävät insinörttien monimukaisia tai outoja ratkaisuja. Esim. televisiovalmistajat mainostavat hienoja ominaisuuksia, mutta niiden myötä on tehty uusia rajoitteita, johtuen osittain lisensseistä. Mielestäni ollaan vielä kaukana älytekniikasta ja hyvästä käyttömukavuudesta. Taidanpa lähteä metsään makkaran paistoon ja nauttimaan tynnyrilinnun tiputtelusta :-)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Lähtöajatus

Aloitinpa sittenkin. Lukuisia kertoja olen ollut aikeissa aloittaa blogikirjoittelun, mutta aina olen aikeeni perunut. En siksi, että ajatus ei kulje vaan siksi että kielioppi ei ole parhaita puoliani. Lisäksi blogit ovat pääsääntöisesti kertakäyttökamaa eli ne eivät jää elämään ja vanhempia julkaisuja on hankala ja tylsä plarata. Kotisivuja tekevät enää firmat...ja minä! On erittäin sääli että mielenkiintoiset ja monipuoliset kotisivut ovat hävinneet. Ehkä se juurikin kertoo edellä mainitsemastani kertakäyttökulttuurin muoti-ilmiöstä.

Aloitanpa nyt sitten; tuottamalla mielikuvia laidasta laitaan aina kun siltä tuntuu. Kirjoitusteni kommentointi on sallittua ja jopa suotavaa. Erilaiset näkökannat avartavat maailmankatsomustamme kuitenkin yleensä terveellä tavalla.