maanantai 26. kesäkuuta 2017

Sinkkuuden ihanuus



Ukkomiehen salainen unelma päästä vielä kerran laukkaamaan vapaana näkyy aika-ajoin kavereidenkin silmistä. Toteuttamaan unelmiaan, maistelemaan uusia makuja, pakenemaan vastuuta tai kuka mitäkin. Osa miehen geeniperimää, jota ei voi korjata. Yksiavioisena on kuitenkin hyvä pysyä jos halajaa pitää moraalinsa kasassa.

Minulla kävi joskus tuuri. Sitäkin. Tässä yhteydessä tarkoitan kuitenkin, että pääsin heti täysikäiseksi tultuani ravintolamaailmaan töihin. Tupakansavuisiin pubeihin, riettaisiin tanssipaikkoihin, topless karaokeen ja psykedeelisiin yökerhoihin. Keski-ikäisiä humalaisia naisia, jotka osasivat huutaa tiskin takaa nuorelle tarjoilija-DJ:lle ohjeita laaja-alaisesti. Silmiä avartava kokemus. Passiivinen tupakansavun imppauskin jätti jälkensä ja oireista kärsin ehkä vieläkin. Meiningistä jäi kuitenkin huomattavasti enemmän positiivisia kokemuksia kuin traumoja. Tapasin paljon hienoja bändejä ja ajan viihdealan taitajia kuten Raptori, Peer Gynt tai Eliot Ness. Lukemattomia uusia tuttavuuksia, niin tiskin takaa kuin tanssilattiallakin. Sinkkumiehellä olisi ollut vientiä. Näin kuitenkin liian monesti sen mihin häntäheikkien elo voisi johtaa. Myös sen, että monen elämässä tulee lentovaihe (lue: kasvupyrähdys ja sen jälkeen toivottavasti oivallus jostain), joka kannattaa ajoittaa tarpeeksi nuorena. Ei mielellään enää silloin kun on pieniä lapsia. Nuo vuodet olivat todella opettavaisia! Mitä taas tulee omiin parisuhteisiin, niin hurmos ja piina kasvattivat hitaasti, mutta varmasti. Asiat piti jossain vaiheessa oivaltaa ja tarttuakin niihin, vaikka ei aina olisi napannutkaan.

Kroonisen sairauden (IBD) loputon tuska on vaatinut minulta paljon (Onneksi on myöhemmin vähän helpottanut), mutta toisaalta lisännyt itsetuntoa. Ruokkinut arvostusta ja perspektiiviä pieniin asioihin, sekä ajatusmaailman muuttamista tunteenpaloista rauhallisuuteen. Vissiin :)

Nyt sinkkuna on taas aikaa ...vaan kummasti tuo kalenteri näyttää täyttyvän. Joutenolokin on välillä mukavaa, vaikkakin pää toimii taustalla sen verran korkeapaineella, että aina on jotain suunnitteilla. Tähän hetkeen kun saisi 10 vuoden janan ylimääräistä aikaa, niin tekisin muutaman projektin valmiiksi. Nyt pitää pitää ne vielä hyllyllä. Meikäläisen tuntien harrasteita siis riittää + pientä kämppäremppaa. Tätä luojalta saatua 'puuhastelun kiroutta' en kuitenkaan vaihtaisi nykyisin lisääntyneeseen itsekkyyteen ja laiskuuteen. En tiedä onko tuo itseriittoisuus itse aiheutettua vai suomalaista ujoutta. Vieraannuttavaa kuitennii.

Arki. On hyvin erilaista kuin alle kolmekymppisenä. Makaronit keitellään ja pyykit pestään kuten ennenkin, mutta silloin löytyi kavereita illanviettoon, leffaan, retkeilemään tai ihan mitä vaan. Mutta ei enää!? Nyt on lopuillakin perheet (Hienoa sinänsä!), kalenterit täynnä, rahat tiukassa tai ressi muuten vaan. Satunnaiset kyläreissut ovat lähes ainut tapaamismuoto. Surullista.

Vorteksissa eläminen tappaa kuten istuminenkin. Ihmisten, hyvin paljon itseaiheuttama, hektinen eläminen on syössyt monet kierteeseen, josta ei osata irroittautua. Some orjuuttaa vielä päälle ja siellä on hyvä voivotella, kun pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei ehdi. Entäs jos huomenna olisitkin pyörätuolissa tai sokea tai puhekyvytön. Niinpä. Minun ei tarvitse keulia somessa, kuinka saan kokea upeita elämyksiä festareilla, kanootissa tai viidakossa, vaan kirjoitan mielelläni jutut juttuina. Ne ketkä osaavat nähdä perisuomalaista itseironiaa korkeammalle, saattavat huomata viestin olevankin ehkä kutsu tulla mukaani kokemaan hetkiä yhdessä. Ainii, tuohon otsikkoon pitäisi vissiin vastatakin. No, onhan tässä sinkkuudessa hyvätkin puolensa. Muuten kuitenkin aika persiistä.

Eläkäämme siis tänäänkin riemulla ja luonnon voimaannuttavuudesta nauttien!

1 kommentti:

  1. Ajatuksia herättävä teksti. Itsekin ihmiskuntaa katsellessani huomaan, kuinka itse itselle aiheutettu kiire aiheuttaa paljon stressiä monelle, mutta silti ei havahduta tilanteeseen tai mietitä, voisiko tilanteen vielä korjata, vaan elellään siinä syöksykierteessä yhdessä muiden kanssa ja kuvitellaan sen olevan normaalia. Viilatuilla some-kuvilla stressiarki koitetaan naamioida menestykekkääksi elämäksi.

    Onneksi nyky-Suomessa voi olla hankkimatta lapsia. Itse olen tehnyt tämän valinnan jo 10 vuotta sitten ja olen joka päivä onnellinen siitä, että minun ei tarvitse olla kenenkään äiti, vaan arki on rauhallista ja mukavaa. Pitkät päiväretket onnistuvat vaivatta joko yksin tai puolison tai ystävien kanssa. Illat ja aamut ovat rauhallisia, suunnitelmia ei tarvitse tehdä sen enempää arkeen kuin vapaallekaan, voi vain tehdä mitä milloinkin mieli tekee. Se on minulle onnellisuutta, samoin kuin se, että tietyillä valinnoilla olen onnistunut minimoimaan rahan merkityksen elämässäni.

    Koen saavuttaneeni elämässä tilanteen, että jos kuolisin huomenna, kuolisin onnellisena. Olen sitä aina välillä miettinyt, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun uskallan sanoa sen ääneen (tai siis kirjoittaa).

    Kiitos kirjoituksestasi, on aina mukava lukea tekstejä, jotka herättelevät miettimään suuria asioita.

    VastaaPoista